Kasvatuksen sietämätön vastuu
Vanhempainvapaan rentous on alkanut vaikuttamaan kun uuden blogitekstin tuottaminen on vähän jäänyt. Ajattelin kuitenkin tarttua hieman aiheeseen mikä keskusteluttaa niin monesti ja asettaa tuolle edellä mainitsemalleni rentoudelle sopivan vastapainon.
Meillä vanhemmilla on valtava kasvatusvastuu tehdessämme lapsia. Vastuu toki jakautuu lasten elämän eri vaiheiden aikana esim. päiväkodin ja koulun kanssa tehtävään yhteistyöhön mutta se ei missään vaiheessa poista vanhempien velvollisuuksia. Vastuu on elinikäinen.
Mikä on standardi oikein kasvatetusta ihmisestä? Kuka on oikeutettu määrittämään olemmeko onnistuneet kasvattamaan lapsemme oikein? Kasvatusmetodeiden ylipursuava tarjonta aiheuttaa helposti lisäpäänsärkyä jo entisestään valtavaan vastuuseen lasten hyvinvoinnista. Tietysti kaikki vanhemmat toivovat menestystä lapsilleen mutta uskon myös, että riittää jos lapsistani tulee huomaavaisia, onnellisia ja päättäväisiä.
Tänä päivänä kasvattaminen on erilaista kuin mitä se oli minun nuoruudessani. Olosuhteet, yhteiskunta ja käsitykset ovat muuttuneet. Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut. Tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret haluavat edelleen, että vanhemmat asettavat rajoja ja väittelevät vastaan sillä se kertoo, että heistä välitetään. Mä uskon myös siihen, että riittävä huomioiminen, sopivat rajat ja tukeminen auttavat lapsia kasvamaan sellaisiksi kuin he itse haluavat olla.
No mikä on muuttunut. Muskarissa laulettiin vielä "tytöt ratsastaa hevosella hienosti näin". Ei niin voi enää laulaa vaan pitää laulaa "lapset ratsastaa...". Elämme maailmassa, jossa ainakin mä pohdin koko ajan minkälaisia roolimalleja luon lapsilleni. Tuntuu välillä mahdottoman vaikealta löytää oikeita sanoja tai termejä, milloin ei pahoittaisi kenenkään mieltä tai esimerkiksi ylläpitäisi perinteisiä sukupuolirooleja. Tytöilleni olen pyrkinyt olemaan sanomatta "kiltti" jotta heistä ei tulisi vain miellyttäjiä. Ja se ei ole helppoa. Tätäkin on siis tutkittu, että poikia kehutaan enemmän heidän osaamisestaan ja tyttöjä luonteestaan. Vaikeinta kasvatuksessa on se, että vaikutukset näkyvät vasta vuosien jälkeen. Niin myös em. kehumisen vaikutukset.
Mä muistan monesti kuulleeni, että "tuo on vapaan kasvatuksen tulos" kun joku toimii normeista poikkeavasti. Haluaisin, että tyttöni toimivat normeista poikkeavasti joskaan en halua heidän toimivan rikollisesti tai tuomittavasti. Kasvatus ei ole yksinkertaista ja lopulta se on myös kiinni luonteesta. Yritän toteuttaa yksinkertaista linjaa, minkä olen kollegaltani omaksunut. Pyrin olemaan sanomatta ei vaan sen takia, että se olisi helpompaa minulle.
Meillä vanhemmilla on valtava kasvatusvastuu tehdessämme lapsia. Vastuu toki jakautuu lasten elämän eri vaiheiden aikana esim. päiväkodin ja koulun kanssa tehtävään yhteistyöhön mutta se ei missään vaiheessa poista vanhempien velvollisuuksia. Vastuu on elinikäinen.
Mikä on standardi oikein kasvatetusta ihmisestä? Kuka on oikeutettu määrittämään olemmeko onnistuneet kasvattamaan lapsemme oikein? Kasvatusmetodeiden ylipursuava tarjonta aiheuttaa helposti lisäpäänsärkyä jo entisestään valtavaan vastuuseen lasten hyvinvoinnista. Tietysti kaikki vanhemmat toivovat menestystä lapsilleen mutta uskon myös, että riittää jos lapsistani tulee huomaavaisia, onnellisia ja päättäväisiä.
Tänä päivänä kasvattaminen on erilaista kuin mitä se oli minun nuoruudessani. Olosuhteet, yhteiskunta ja käsitykset ovat muuttuneet. Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut. Tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret haluavat edelleen, että vanhemmat asettavat rajoja ja väittelevät vastaan sillä se kertoo, että heistä välitetään. Mä uskon myös siihen, että riittävä huomioiminen, sopivat rajat ja tukeminen auttavat lapsia kasvamaan sellaisiksi kuin he itse haluavat olla.
"Me aikuiset emme voi kasvattaa lapsia meidän aikakauden mukaan vaan oltava mukana nykyhetkessä."
No mikä on muuttunut. Muskarissa laulettiin vielä "tytöt ratsastaa hevosella hienosti näin". Ei niin voi enää laulaa vaan pitää laulaa "lapset ratsastaa...". Elämme maailmassa, jossa ainakin mä pohdin koko ajan minkälaisia roolimalleja luon lapsilleni. Tuntuu välillä mahdottoman vaikealta löytää oikeita sanoja tai termejä, milloin ei pahoittaisi kenenkään mieltä tai esimerkiksi ylläpitäisi perinteisiä sukupuolirooleja. Tytöilleni olen pyrkinyt olemaan sanomatta "kiltti" jotta heistä ei tulisi vain miellyttäjiä. Ja se ei ole helppoa. Tätäkin on siis tutkittu, että poikia kehutaan enemmän heidän osaamisestaan ja tyttöjä luonteestaan. Vaikeinta kasvatuksessa on se, että vaikutukset näkyvät vasta vuosien jälkeen. Niin myös em. kehumisen vaikutukset.
Mä muistan monesti kuulleeni, että "tuo on vapaan kasvatuksen tulos" kun joku toimii normeista poikkeavasti. Haluaisin, että tyttöni toimivat normeista poikkeavasti joskaan en halua heidän toimivan rikollisesti tai tuomittavasti. Kasvatus ei ole yksinkertaista ja lopulta se on myös kiinni luonteesta. Yritän toteuttaa yksinkertaista linjaa, minkä olen kollegaltani omaksunut. Pyrin olemaan sanomatta ei vaan sen takia, että se olisi helpompaa minulle.
Kommentit
Lähetä kommentti